keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Tusina täynnä



12 on hyvä numero. Ehkä paras.
(minulle tärkeä muutenkin kuin 1:12-elämässä, mutta se on toinen juttu se).

12 vuotta sitten ostin 12 roomboxia minimyymälöideni tuskartelua varten.
12 vuotta sitten ensimmäinen niistä valmistui ja pääsi Nukkekotielämää-kirjaan.
12 vuotta sitten aloitin hotellin rakentamisen.

12 vuotta sitten syntyi Dolores.

Etsiskelin silloin ympäri maailmaa nukkekodin tekstiilitöihin sopivia nauhoja ja 
siitä pyörähti käyntiin pieni nettikauppa. 
Halusin jakaa metsästykseni tulokset iloksi ja hyödyksi muillekin nyheristeille. 
Pari ensimmäistä vuotta pidin vaatimatonta varastoa ensin työhuoneessani, 
sitten myös saunassa (kaiken se kärsii, kaiken se kestää - kiitos armas mieheni!).

Koska jostain kumman syystä ostaminen on niin kovin paljon helpompaa kuin myyminen, 
valikoima laajeni hallitsemattomalla vauhdilla ja pian ainoa laatikkoröykkiövapaa 
paikka kodissamme oli sänkymme.
Oli vuokrattava varasto. 
Sopiva tila löytyi kivenheiton päästä, työmatkaan kului kaksi minuuttia suuntaansa. 
Niin kätevää.

Viime kesänä sain häädön. Olin silloin jo viimeinen eli ainoa vuokralainen siinä rötiskössä 
eikä taloa katsottu enää kannattavaksi lämmittää seuraavaksi talveksi.
Seurasi paniikkimuutto tuplatöiden keskellä, viikon (etukäteen sisääntehdyn) kesäloman 
aikana pakkasin, roudasin, purin ja kasasin uudestaan tavarat, hyllyt, kalusteet, mapit, pakkaustarvikkeet, kaikki.
Varsinainen muuttoautopäivä osui suureksi harmikseni päällekkäin Forssan markkinoiden 
kanssa ja jouduin luopumaan myyntipöydästäni. 
Miten upeaa siksi onkaan tänä vuonna taas nähdä teitä siellä!

Nyt kaupan varasto lymyilee antisuloisessa betonibunkkerissa samassa kiinteistössä 
Megamyyntiaeenan kanssa. Tykkään. 
Työmatkaa tuli jonkun verran lisää, mutta niin tuli neliöitäkin.
Varastoon siirtyivät myös sahat sun muut härvelit pois vaatekomerosäilytyksestä.

Muuton jälkeistä kaaosta raivailen nyt hissukseen, vihdoin on aikaa siihenkin
– jotain kivaakin ehkä kehitteillä… kerhon kokoontumisajotko?

Niin tai näin, nyheristin nirvanassa juhlitaan 12-vuotissynttäreitä koko heinäkuun ajan!



Kiitollisena ja ylpeänä kasvatan Doloresia paremmaksi.
Kannustuksenne on talletettu sydämeeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostan kommenttiasi! Kerro ajatuksesi :)